Kuopiolle hopeaa veteraanien liittomyllyssä Talissa

07.10.2023 00:00

Veteraanien liittomylly keilattiin Talin keilahallissa perjantaina 6.10. Miesten sarjaan oli ilmoittautunut mukaan 21 joukkuetta ja naisjoukkueita oli mukana kuusi. Kuopion Keilailuliiton joukkue oli tietenkin mukana puolustamassa viimevuotista mestaruuttaan.

Alkusarjasta finaaleihin selvisi kahdeksan joukkuetta ja Kuopio niiden joukossa sijalla neljä. Finaali keilattiin kahdessa neljän joukkueen lohkossa ja lohkonsa voittajana KKL:n joukkue selvitti itsensä pelaamaan liittomyllyn voitosta Poria vastaan. Viimeinen peli oli kuitenkin Kuopiolle vaikea ja Pori vei sen ja samalla komean pytyn vuodeksi kotihalliinsa Poriin. Kuopion saavutus oli kuitenkin jo toisena vuonna peräkkäin erinomainen.

Kuopion joukkueessa keilasivat Risto Kyttä, Olavi Kuusisto, Kaarlo Kekkonen ja Hannu Timonen.

Lahti uusi naisten sarjassa viimevuotisen mestaruutensa.

Tarkemmat tiedot kisasta löytyvät Helsingin Bowlingliiton sivuilta täältä.

Kuvassa mitalikolmikko Kuopio, Pori ja Tampere.